Kokeile kävellä minun kengilläni - Try walking in my shoes

Olen lukenut viimeiset kaksi viikkoa kirjaa Kongon Historia by David Van Reybrouck, jotta ymmärtäisin paremmin tilannetta, josta pakolaiset tulevat Rwamwanjan pakolaisleirille Ugandaan, minne olen menossa työskentelemään. Mieletön kirja, mutta pelkästään sitä lukiessani olen itkenyt, voinut pahoin, vihannut, nauranut ja ennen kaikkea yrittänyt ymmärtää sitä kaikkea hulluutta. Ymmärrän miksi ihmiset lähtevät kotimaastaan, kauheudesta minkä pelkkä lukeminen saa minut voimaan pahoin. Mutta minun on vaikea ymmärtää miksi Suomi/Eurooppa ei halua auttaa näitä viattomia ihmisiä, joita kuitenkin Uganda (ties kuinka moneksi köyhin maa) ottaa vastaan köyhyydestä huolimatta. Ugandan hallitus on antanut heille maata, jossa leiri sijaitsee, jokainen saa pienen palan, johon voi rakentaa "talon" ja viljellä maata. Ne jotka haluavat saavat mennä kaupunkiin tekemään töitä jos pystyvät elättämään itsensä.

Eilen saatujen tietojen mukaan pelkästään Ugandassa Rwamwanjan leirillä on tällä hetkellä 61,518 pakolaista ja lisää odotetaan tulevan ensi viikolla. Syynä pakoon ovat toistuvat joukkomurhat ja tapot Kongossa. Pohjoisessa sijaitsee lisää leirejä, joissa on lähinnä Etelä-Sudanista tulevia pakolaisia. Sinne on tullut viimeisen viikon aikana lähes 2000 pakolaista. Vuodesta 2013 lähtien siellä on autettu 161,196 pakolaista kolmella eri leirillä. Leirit ovat tällä hetkellä niin täynnä, että nyt rakennetaan uutta leiriä, jonka kapasiteetti tulee olemaan 25,000 pakolaista. Etelä-Sudanilaiset pakenevat myös aseistettuja joukkoja, jotka hyökkäävät viattomien ihmisten kimppuun. Toissapäivänä Etelä-Sudanin presidentti allekirjoitti rauhanneuvottelut, joten jäämme odottamaan mitä tuleman pitää. (Etelä-Sudan ja rauhanneuvottelut)

Tuntuu todella pahalta lukea uutisia vastaanottokeskusten vastustamisesta Suomessa ja muuallakin Euroopassa. Suomessa itketään muutamasta tuhannesta pakolaisesta ja sanotaan että ollaan niin köyhiä itsekin ettei ole varaa antaa muille. Senkin lukeminen saa minut voimaan pahoin. Ne joilla on vähän ymmärtävät auttaa niitä joilla on vielä vähemmän!

Omassa turvallisuudessa on helppo sulkea silmät, elää omassa pienessä lintukodossa ja ”unohtaa” kuinka paljon pahuutta maailmassa on. Television voi sammuttaa tai vaihtaa kanavaa, kun tuntuu pahalta katsoa kärsiviä ihmisiä, lapsia jotka ovat kuolleet pommien uhreina heidän vanhempien itkiessä vierestä. Lehdestä voi kääntää sivua tai jättää artikkelin lukematta, kun joku asia tuntuu pahalta. Kun tuntuu pahalta lukea tai nähdä se! Entä ne ihmiset siellä televisioruudun toisella puolella, jotka eivät voi vaihtaa kanavaa tai kääntää lehden sivua, vaan he elevät sen hetken yhä uudelleen ja uudelleen. Nainen, jonka mies tapettiin, paloiteltiin hänen silmien edessä, sen jälkeen hänet ja hänen tyttärensä raiskattiin, ei voi vaihtaa kanavaa, ei voi unohtaa, ei koskaan. Hän voi ainoastaan paeta fyysisesti ja toivoa, että hänen ei ainakaan tarvitse kokea sitä uudelleen.

Miksi niin monien ihmisten on vaikea auttaa näitä ihmisiä ja perustella, että kun meillä on Suomessa/ Euroopassa köyhyyttä ja ongelmia, joten pitää ensin auttaa omia. Omasta puolestani voin sanoa että kaiken sen jälkeen mitä olen nähnyt, kokenut, lukenut, kuunnellut tarinoita maailmalla ollessani, en voi unohtaa, en voi sulkea silmiä, en voi vaihtaa kanavaa tai lehden sivua vaan mun on katottava se ohjelma loppuun, luettava se artikkeli, kuunneltava ja otettava se pieni pahaolo vastaan, sillä se saa minut tekemään asialle jotakin. Se saa mut tajuamaan joka kerta että kuinka onnellisessa asemassa olen, kuinka helppoa ja turvallista elämä on Suomessa. Juuri sen takia voin tehdä asialle jotakin. Koen että mulla on velvollisuus auttaa, tehdä jotain niiden puolesta, jotka eivät ole saaneet yhtä hyvää alkua elämälle kuin minä.

Pakolaiset ovat viattomia uhreja sodassa, jota käydään sellaisella levelillä mihin tavalliset kansalaiset eivät pysty vaikuttamaan. Toivoin että jokainen teistä joka lukee tämän yrittää hetkeksi asettua pakolaisen asemaan. Mieti miltä sinusta tuntuisi jos joutuisit jättämään kaiken, kotisi, ystäväsi, perheesi, koko elämäsi ja joutuisit kävelemään satoja kilometrejä yleensä öisin, jotta et joudu tapetuksi.

Nostan hattua jokaiselle ihmiselle, joka ”taistelee” kehitysavun puolesta, tekee vapaaehtoistöitä organisaatioissa, lahjoittaa rahaa, aikaa, vaatteita ja on valmis auttamaan kotimaahansa tulevia pakolaisia tai alistettuja ihmisiä. Me olemme kaikki samanlaisia ja samanarvoisia ihmisiä, kansallisuudesta, etnisestä taustasta, uskonnosta, asemasta ym. huolimatta. Me elämme samalla pallolla. Meidän on huolehdittava ja välitettävä toisistamme tulimme mistä tahansa, sillä ilman sitä, en tiedä millainen maailma meillä on tulevaisuudessa. 

Try walking in my shoes

The last two weeks I have been reading a book History of Congo by David Reybrouck, so I could better understand the situation of Congolese refugees, since I will be working with them at the Rwamwanja refugee Settlement. It’s amazing book, the best history book I’ve read. I have cried, hated, felt sick, annoyed, laughed and most of all, I have tried to understand all the madness that happens in Congo. I understand, why refugees are leaving their home countries, but it’s difficult for me to understand why Finland/Europe does't want to help these innocent people, who Uganda (a very poor country itself) takes in, despite of the poverty of their own people. Government of Uganda has given land to set up the refugee settlements. Each refugee/family gets a small piece of land, where they can build a “house” and cultivate the land. The ones who are able to get a job and support themselves are allowed to go to the city if they can support themselves.

According to the information we received yesterday about the amount of Refugees in Uganda, total of number refugees in Rwamwanja refugee settlement is 61,518 and more are expected to arrive next week. This is due to repeated massacres and killings with impunity in Congo. In the North of Uganda, close to the border of South Sudan there are more refugee settlements. Only during the last week 1812 people arrived from South Sudan. Since 2013 these settlements have assisted 161, 196 South Sudanese refugees. Refugee Settlements are so full that they are currently building a new site, which has capacity to host 25,000 new refugees. South Sudanese people are also running away from the armed groups that are attacking innocent people. Yesterday President of South Sudan signed a peace agreement, so we’ll wait and see what happens in the future.

I feel bad when I read the news from Finland and Europe, where people are demonstrating against having more refugees, who are fleeing mainly from Syria and elsewhere. In Finland they are crying over having few thousand refugees and they are arguing that Finland is so poor that we cannot host more and give others. It makes me feel sick! The ones who have very little understand to help the ones who have even less.

In your own safety, it’s very easy to close your eyes and live in your “little bird nest” (as we say in Finland) and “forget” how much evil there are in the world. Television can be turned off or change the channel, when it hurts to see people who are suffering, children, who have died as a victim of bomb attack in beside their crying parents. The newspapers/magazines you can turn the page or leave the article when it makes you feel bad. When it feels bad to read or to see it! What about those people out there on the other side of the TV screen, who cannot change the channel or turn the page, and instead they have to live that moment over and over again. The woman, whose husband was killed, cut up in pieces in front of her eyes, after that she and her daughters were raped, she cannot change the channel, she cannot forget, never. She can only escape physically, and hope that she does not have to experience it again.

Why it's so hard for many people to help these poor people who are escaping horrors of the wars or chaos in their countries. People are arguing that we have poverty and problems in Finland and in Europe too, so we have to first help our own people. I can only say after what I have seen, experienced, read and listened stories around the world, I cannot close my eyes anymore, I cannot change the channel or turn the page, instead I have to finish watching, finish reading, listen and feel that pain and empathy in me, because that makes me do something about it. Every time, it makes me realize how lucky I am, how easy and safe life is in Finland. That’s why I can do something. I feel I have a duty to help, to do something for those who have not had such a good start for their lives as I did.

Refugees are innocent victims of wars, which are taking place in such a level where ordinary citizens are not able to influence. I hoped that each of you who are reading this try for a moment walk in shoes of a refugee. Think how you would feel, if you had to leave everything, your home, your friends, your family, your entire life and have to walk hundreds of miles, usually at night, so you will not be killed.

I highly respect everyone in their countries, who “fight” in a favor of Development Aid, do volunteer work at the Ngo’s, donate money, time, clothes and are ready to help refugees or oppressed ones, who are coming into their countries. We are all the same and equal people, despite of nationality, ethnic background, religion, status and so on. We all live in this same planet. We have to care for and look after each other’s, no matter where people come from, because if we don’t do it, I do not know what kind of world we have in the future.